Tuesday, September 19, 2006

Kisojen jälkimainingeissa

Viikonloppuna oli partiokisat, kivaa päästä taas pitkästä aikaa metsään! Oli myös varsin kivat kisat, paljon nokkelia oivalluksia ja uusia ideoita. Yksi suosikeistani oli 3D-suunnistus, jossa kartta oli kipsivaloksen muodossa. Kiperän lisän tehtävään teki se, että pysty- ja vaakamittakaavat olivat erit, eli kartta ei vastannut täysin todellisuutta. Valtavan hieno kuitenkin, oli vinkeää juosta metsässä kipsamötikkä kädessä ja yrittää pysyä perässä maaston muodoista. :) Pääsin myös takomaan rautaa ensimmäistä kertaa ihan oikeasti, mikä oli hauskaa. Kiitos Katrille hyvistä vinkeistä, saimme sekä värjäys-tehtävästä, että helmitöistä sarjamme parhaat pisteet vinkeilläsi! :)

Jos jotain negatiivista kisoista hakee, niin valitettavasti liikkuminen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan venäytin polveni jo ensimmäisen päivän pistesuunnistuksessa. Mitään ei mennyt jalassa rikki, mutta hitsin kipeä se oli. Välillä mentiin aikamoista etana-vauhtia, kun meikäläinen ei päässyt mäkiä ylös ja alas. Jonkin verran tuli muutoksia myös tehtävänjakoihin, sillä minä en ymmärrettävästi voinut tehdä mitään juoksu-tehtäviä tms. No, maaliin päästiin hammasta purren, vaikkakin viimeisenä. Sijoitus oli sentään kuitenkin hieman parempi...

Vanhuus ei myöskään tule yksin, minkä sain todeta kotimatkalla. Siinä missä ennen olen ollut täysissä ruumiin ja sielun voimissa viimeistään seuraavana aamuna, teki kroppa tällä kertaa tenän. Niinpä olen viettänyt eilisen ja tämän päivän kotona kuumeillen, eikä lihaskivutkaan ole olleet aivan tuntemattomia. Ollapa taas nuori ja vetreä!

2 Comments:

At 12:23 pm, Blogger Katri said...

Vau! Kipsikartta kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Kiva jos vinkeistä oli hyötyä, ja toivottavasti olet jo terveiden kirjoissa.

 
At 8:18 pm, Blogger Jussi said...

niin se on, ettei vanhuus tule yksin. mutta aina hyvä, jos jossain tuntuu. tietääpähän ainakin elävänsä :) olisikin kyllä aika siistiä olla joku kerta taas kisoissa, viime kerrasta on aikaa varmaan joku 8-9 vuotta...

 

Post a Comment

<< Home