Friday, September 01, 2006

Sailing Croatia

No niin! Aivan kuin Onnetar olisi viimeinkin luonut suopean katseensa meidän puoleemme, päivä on nimittäin ollut upea. Lähdimme aamupalan jälkeen Sibenikistä ja alkuun tuuli oli 3-4 m/s. Lilluimme jonkin aikaa sivumyötäisessä nauttien kirkkaan sinisestä, pilvettömästä taivaasta.
Matkanteko sujui niin leppoisasti ja mukavasti, että päätimme tehdä pienen ylimääräisen kierroksen. Joten ei muuta kuin kokka kohti Italiaa ja menoksi. Emme tietenkään mihinkään Italiaan menneet (sinne on kuitenkin jonkin verran matkaa), mutta haimme tuntumaa avomereltä. Tuulikin nousi hieman, ja 6-7 m/s sivu-sivumyötäiseen oli varsin loisteliasta menoa. Oli purjehdusta parhaimmillaan!
Saavuimme iltapäivällä lähtösatamaamme Kremikiin ja yövymme täällä. Kotiin jääneet ja tänne postitetut paperitkin olivat saapuneet, joten käydään illalla vielä naapurikylässä hakemassa leimat niihin, ja sitten kaikki on kuin pitääkin.
Tuntuu kuin vastoinkäymisistä olisi pitkäkin aika, niin hyvä fiilis on. Harmi vain, että kapteeni perheineen ei pääse tästä nauttimaan... :/

0 Comments:

Post a Comment

<< Home