Tuesday, November 14, 2006

Almost perfect

Viikonloppu oli kyllä lähes täydellinen. Lähes täydellinen siksi, että aina riittää parennettavaa. ;)

Lähdimme lauantaina aluksi keskustaan brunssille. Tarkoitus oli mennä Ekbergille, mutta siellä oli aivan täyttä, ja kun olimme jonkin aikaa siellä jonottaneet, päätimme unohtaa jutun ja jatkaa matkaa. Menimmekin siis kulman taakse Fredalle Krulla's-kahvilaan, jonne olen halunnut päästä siitä asti kun Katri kirjoitti siitä aikoja sitten. Aivan mahtava paikka! Ja paras brunssi mitä olen saanut. Paikka on todella pieni, mutta me (ja muutkin jälkeemme tulleet) saimme kyllä oma pöytämme. Ruoka oli erittäin hyvää ja todella monipuolista, esimerkkeinä mainittakoon mm. täytetyt artisokan sydämet, sekä erilaiset kalat. Henk. koht. mieltäni lämmitti myös kovasti suklaakakku.


Brunssilta suuntasimme Taidemuseoon Meilahteen, jossa oli Vuoden Nuori Taiteilija Heta Kuchkan näyttely Your's Truly. Täysin varauksetonta ihailua näyttely ei saa kyllä osakseen. Varsinkin osa jutuista oli sellaisia, etteivät ne iskeneet tällaisiin "epä-taiteellisiin" ihmisiin. Kuten seuralaiseni totesi, näytti näyttely siltä kuin "joku olisi laittanut oman valokuva-albuminsa seinälle ja keksinyt niille sopivat tarinat taustaksi". Joo, kieltämättä osa jutuista oli melko, hmm, arkisia, eikä vastannut ehkä käsitystäni 'taiteesta'. Mutta pari juttua jäi mieleen. Esimerkiksi neljä valkoista ruukkua, joihin kaikkiin oli kirjailtu kauniisti voimasanoja ("Sika", "Paskapää"), ajatuksena että ruukut voi paiskata seinään kohti rakastaan ja huutaa sanan ääneen ruukun hajotessa. Yksi ruukuista, "Osuma", olikin jo maalinsa löytänyt. Hauska teos. Toinen mieleenpainuva oli videopätkä missä kuvattiin 7-vuotiasta pikkutyttöä, joka oli opiskellut MTV:tä varsin tehokkaasti. Hämmentävää katsottavaa kun lapsi laulaa sanoituksiltaan "arvelluttavia" biisejä, ja keikuttaa itseään varsin vihjailevasti - musiikkivideoiden koreografioiden mukaan. Tuskin hän itse ymmärsi mitä teki, kunhan toisti näkemäänsä. Hämmentävää. Kiva kokemus kuitenkin, kiitos Katri vinkistä!

Näyttelyn jälkeen palasimme takaisin maan päälle, shoppailimme hetken ja painuimme Stockan herkkuun. Mukaan tarttui kaikkea hyvää, ja piste i:n päällä oli vierailu Kaakaopuussa. Ei kun kotiin kokkaamaan. Erityisesti illan tuotoksista on pakko mainita sushit, en ole nimittäin ennen tehnyt muuta kuin makeja (miten tuo sana taivutetaan??). Nyt testasin muitakin ja hyvää tuli!


1 Comments:

At 1:26 pm, Blogger Elli said...

Oijoi! Näyttää ja kuulostaa superhyvälle! Näköjään sitä voi Suomessakin nautiskella. ;) Teidän sushit oli ainaki viimeks huippuhyviä...

 

Post a Comment

<< Home