Thursday, January 11, 2007

Edistynyttä tinkaamista

Viimeksi kun oli Kiinassa en lainkaan tykännyt paikallisesta tinkaamiskulttuurista. Ja turvauduin pitkälti kaveriini. Tällä kertaa olin kuitenkin yksin liikkeellä, eikä auttanut muu kuin hoitaa homma itse. Alku oli hiukan hankalaa, mutta pääsin kuin pääsinkin lopulta vauhtiin. Jonkun huonomman kaupan taisin tehdä, mutta viimeinen oli sen verran hyvä että loppujen lopuksi jäi hyvä fiilis. Myyjä pyysi nimittäin ostamastani laukusta aluksi 580 ränkylää, mutta lähtiessäni pois olin köyhtynyt 105:llä ränkylällä. Ei hullummin. Ilmeisen hyvin pärjäsin myös siksi, että myyjä ei edes moikannut pois lähtiessäni... ;)

No, pidän kyllä silti enemmän suomalaisesta suorasta toiminnasta. Voi siten päättää hinnan nähtyään onko se sen arvoinen, eikä tarvitse miettiä mitä laatua tulikaan oikeasti ostettua. Täällä kun ei tiedä mitä saa käteensä, myyjien mukaan ne kaikki kun ovat huippulaatua. Ja merkkituotteet ovat myös tietty kaikki aitoja.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home