Monday, January 15, 2007

Kuuma, kostea, hikinen

Eli Singaporessa ollaan. Muutos Pekingiin nähden oli valtava! Kylmän ja erittäin kuivan ilman jälkeen tämä tuntuu taivaalliselta. Ja mukavaa kyllä, ilma ei ole liian kuuma vaan oikeastaan vain suloinen. "Monsuunikausi" on meneillään, joten ilma on tavallista raikkaampi. Varsinaista monsuunikautta täällä ei ole, vaan yleensä marras-joulukuussa esiintyy paljon sadekuuroja. Tänä vuonna kuitenkin (ilmastonlämpeneminen vaikuttaa täälläkin?) sadetta on ollut paljon enemmän, monen päivän jatkuvia rankka-sellaisia. Ja edelleen sataa, vaikka ei kuulemma pitäisi.

Vierailu ei käynnistynyt aivan suunnitelmien mukaan. Saavuin paikanpäälle hyvin aikaisin lauantaiaamuna, huonosti nukutun lentokoneyön jälkeen. Niinpä ajattelin, että otan pienet tirsat ennen kuin näen pomon aamupäivällä. Siis 1-2 tuntia. Laitoin kellon soimaan ja painuin unten maille. Yhtäkkiä herään siihen, että joka puolella pirisee. Huoneessani on 3 lankapuhelinta, ja kaikki soivat yhtä aikaa! Kiroan itseksi miten jonkun on pakko soittaa kesken arvokkaiden päiväunieni. Se oli kollegani, joka kertoi että hän ja pomo olivat yrittäneet saada minua kiinni. Katsoin kelloa. Se oli puoli yksi. Olin nukkunut yli 5 tuntia... Puhelimen herätys oli kyllä päällä, mutta se ei auta kun akku loppuu... No, ei muuta kuin pikarynnistys ylös ja menoksi. Onneksi en ollut ainoa jonka aamu oli venähtänyt, vaan pomokin oli nukkunut pommiin. ;) Tosin ei niin pahasti kuin minä.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home