Thursday, June 29, 2006

Autoilua Saksassa

Se mikä on kivaa näissä Saksan työreissuissa, on kyllä autoilu. Ulm on sen verran sivussa lentokentästä, että vuokra-auto on ainoa järkevä ratkaisu. Ja nehän on aina varsin uusia ja muutenkin mukavia.

Tällä kertaa en saanut alleni bemaria, vaan Peugeotin. Ison sellaisen. En ole ehkä koskaan ajanut niin isoa autoa (jos pakua ei lasketa). Ja ainakaan niin uutta! Virkailija kertoi, että minä olen auton ensimmäinen käyttäjä. :) (mittarissa oli 195km)
Ja totta kai se oli parkkeerattu ihan pieneen rakoon parkkihalliin. Hiukan kammottavalta tuntui venkslata edestakaisin betonitolppien ja muiden uusien autojen välissä, mutta ulos päästiin kunnialla.

Matka Ulmiin oli mieletön. Oli ihanaa ajaa motarilla autolla, jonka ohjaaminen on kuin höyhenellä liukuisi. Ja kuunnella samalla Ella Fitzgeraldia ja ihailla kauniita maalaismaisemia. Now that's business travelling!

2 Comments:

At 11:07 am, Blogger od said...

Krhm... kyllä täältä Saksasta muitakin mukavia juttuja löytyy kuin autoilu... esimerkiksi meikäläinen ;)

nimim. kohta kaksi kuukautta oleskelua takana, ja kertaakaan ei vielä ratin takana.

 
At 10:19 am, Blogger Anna said...

No joo, myönnetään. Mutta se autoilu on vain niin erilaista kuin Suomessa. Tai ainakin käytössäni oleva auto. =)

Tulen muuten taas elokuussa Saksaan, harmi että Aachen on sen verran eri suunnalla kuin Ulm, ettei "pieni käväisy" oikein onnistu...

 

Post a Comment

<< Home