Wednesday, January 17, 2007

Lisää nautiskelua

En tiedä onko syy minussa vai paikassa, mutta taas kerran on kirjoitettava ruuasta. Kävimme nimittäin eilen syömässä mongolialaisessa ravintolassa. Kyseessä oli buffet-tyyppinen ratkaisu, jossa ensi koottiin kasvikset kulhoon ja tämän jälkeen liha(t) / kala. Kun kippo oli kerätty, siirryttiin seuraavaan pisteeseen, jossa oli n. 30 eri kippoa. Kyseessä oli kastikepiste. Täällä piti kertoa miten tulista (tai ei tulista) haluaa, jonka jälkeen kokki sekoitti näistä kymmenistä kipoista sopivan yhdistelmän. Kun ruoka oli valmis (muutaman minuutin päästä), se tuotiin pöytään. Eli design you own meal -tyyppinen konsepti. Toimii. Paikka sijaitsi alueella nimeltä Clarke Quay. Todella kaunis alue, isohko kortteli joka oli katettu suurilla purjemaisilla kankailla. Keskellä valtavasti pieniä suihkulähteitä ja koko alue oli valaistu vaihtuvan värisillä spoteilla.

Illallisen jälkeen suuntasimme erääseen varsin tunnettuun paikkaan Singaporessa, Raffles hotelliin. Kyseessä on yksi vanhimmista hotelleista täällä, perustettu vuonna 1887. Erityiseksi paikan tekee se, että Singapore Sling drinkki keksittiin Rafflesin Long Barissa (joskus vuosien 1910 ja 1915 välillä). Pitihän sitä käydä testaamassa. Ja hyvää oli. Saimme mukaamme myös alkuperäisen(?) reseptin, joka on syytä laittaa myös tänne:

Singapore Sling
  • 30ml giniä
  • 15ml kirsikkalikööriä
  • 120ml ananasmehua
  • 15ml limemehua
  • 7.5ml Cointreuta
  • 7.5ml Dom Benectinea
  • 10ml grenadiinia
  • tilkka angostuuraa
Koristele ananassiivulla ja kirsikalla

Joo, eli ei ehkä kaikkein yksinkertaisin drinksu.
Hauskaa paikassa oli myös se, että tarjottujen maapähkinöiden kuoret sai (kuului) heittää lattialle. Aikamoinen rapina kävi kun käveli pois.

1 Comments:

At 1:11 pm, Blogger Ami said...

Kiitos reseptistä? Koska kokeillaan? :-)

[Toim.huom. Heti kun unohdan edellisiä sitsejä seuranneen päänsäryn...]

 

Post a Comment

<< Home