Tarjan kanssa matkassa
Taas ollaan reissussa, tällä kertaa kohteina UK ja Saksa. UK:sta ei ole paljoa kerrottavaa, se oli vain nopea päiväkeikka. Seura sen sijaan oli tavallisuudesta poikkeavaa. Kun laskeuduttiin Heathrow:lle, ihmettelin kun koneen vieressä oli mustapukuisia miehiä ja hienoa autoja joissa oli tummennetut ikkunat. Kohta koneesta kipittikin ulos tuttu punapää. Sehän oli meidän Tarja! Pari kättenpuristusta ja kiipeäminen autoon, jonka rekisterinumero oli FIN-1. Ja poliisisaattue lähtee liikkeelle.
Saksan puolesta on ihan pakko hiukan fiilistellä. Lensin Müncheniin ja otin vuokra-auton alle. Ja millaisen auton. Siis se on ihan mieletön…! En ole eläessäni ollut sellaisessa. Todella makea "Jaguarin mallinen" sportti-bmw (2-ovinen). Auto on niin automatisoitu, ettei mitään määrää. Alkuun oli vaikeaa kun en tiennyt miten saan penkin siirrettyä, mutta onneksi henkilökuntaa oli paikalla auttamassa. Ei tullut mieleen, että penkkiä liikutellaan edes, taakse, ylös, alas, oikealle ja vasemmalle yhdestä pikku napista… Ja jos automaattiset ajovalot on tuttu juttu, niin uutta tuli taas. Tässä autossa ei nimittäin tarvinnut edes miettiä itse kaukovaloja, auto sytytti ja sammutti niitä itse. (ainakin mulle ihan uusi juttu!) Ja menoa tietty helpotti kun auto kertoi mulle koko ajan mihin piti ajaa. Hauska eko-puoli kävi ilmi kaupunkiajossa. Jos nimittäin pysähtyi valoihin, laittoi vapaalle ja nosti jalan kytkimeltä, auton moottori sammui. Vihreällä valolla vain kytkin pohjaan ja auto käynnistyi. Ei turhaa tyhjäkäyntiä. Very nice indeed. Mä en kyllä halua enää ajaa meidän Opelia! ;-)
Hotelli oli tosi herttainen. Sain sen vain yhdeksi yöksi, mutta ihana kokemus. Kyseessä oli pikkuruisen (11 huonetta) hotellin kattohuone, kahdessa kerroksessa! Huoneen nimi oli 'Himmel'. :) Alakerrassa oli peilitetty kylppäri (amme olisi kyllä vaatinut toisenkin ihmisen jotta olisi jaksanut niin myöhään kokeilla…), ja sen edestä nousi portaat toiseen kerrokseen. Toinen kerros oli talon ullakko, suoraan harjan alla. Kapea, pitkä huone koko talon läpi. Ei mikään luksus-sviitti, mutta kaikessa yksinkertaisuudessa erittäin viehättävä! Suosittelen jos joskus päädytte Ulmiin.
Ensi yöksi menenkin sitten perushotelliin, ja perjantaina pääsee taas huristelemaan bemarilla lentokentälle. :-)
Anna-pysäkki
Onpas ollut taukoa bloggailussa. Itselleni on käynyt samoin kuin ah niin monelle muullekin.
Facebook on syönyt kaiken potentiaalisen bloggausajan. Ja vähän enemmänkin.
Tänään sattui kuitenkin tilanne, joka oli vähintäänkin koominen. Myöhästyin aamulla bussista, joka oli etuajassa. (ärsyttävää, sillä silloin kun minä olen etuajassa, bussi on varmasti aina reilusti myöhässä) Päätin ottaa seuraavan minkä tahansa bussin ja mennä pari pysäkinväliä eteenpäin, sillä sinne tulisi myös toinen töihin menevä bussi. No, pääsin paikalle, ja totesin, että 10 minuuttia täytyy odottaa yksin. Tylsää.
Ei mitään, parin minuutin päästä sain seuraa, kun Anna (Jo) saapui sattumalta paikalle. Hän asuu lähellä ja oli menossa koululle. Sain siis hetkeksi juttuseuraa ennen kuin Annan bussi tuli ja hän lähti. Taas yksin.
Hätä ei ole tämän näköinen, sillä pian pysäkille tuli bussi, josta hyppäsi ulos Anna (N). Hän oli menossa viereen luennolle ja jäi tällä pysäkillä pois. Sain taas hetkeksi juttuseuraa ennen kuin Annan piti juosta luennolle. Taas yksin.
Mutta kuinkas kävikään. Kun Anna (N) oli kadonnut näköpiiristä, kävelee pysäkille taas Anna (Je), enkä taaskaan joudu olemaan itsekseni. Hän tosi viipyi vain hetken ennen kuin katosi bussin ovesta sisään (tämäkään auto ei ollut minulle sopiva). Taas yksin, mutta kohta oma bussini saapuikin ja pääsin töihin.
Muut pysäkillä olijat ihmettelivät varmasti kovasti kun koko ajan aloin juttelemaan ihmisten kanssa. Mutta vielä enemmän he olisivat ihmetelleet jos olisivat tienneet minun olevan Anna ja juttelevan ensin Annan, sitten Annan ja sitten Annan kanssa.
Tästä lähtien Meilahdentien pysäkki olkoon nimeltään Anna-pysäkki.
Eläimellistä menoa
Alsacen alueella on jostain syystä useampia eri eläinpuistoja, ja kaiken kellarimeiningin vastapainoksi kävimme myös katsastamassa niitä. Kirjoitin aiemmin kattohaikaroista ja siitä miten hienoa oli nähdä niitä, vielä kaksin kappalein! No, tämä into laantui ehkä hieman kun niitä sitten näkyi eräällä nurmikkopalstalla kymmeniä, ellei jopa satoja... Kyseessä oli jonkinnäköinen "uudelleenelvytyskeskus", joka on tehnyt työtä jo vuosikymmenien ajan varmistaakseen kattohaikoroiden säilymisen. Lintuja mielenkiintoisempi oli kuitenkin erillinen show, jossa esiteltiin eri lajeja, ja niiden pyydystys- ja syömistapoja. Erityisesti mieleen jäi merimetso, jonka syömä ankerias yritti tulla ulos nokasta joka kerta kun lintu avasi suunsa syödäkseen uuden kalan... ;-)
Seuraavaksi vuorossa oli kotkapuisto, jossa oli myös erillinen esitys. Kohokohtia olivat mm. kaljupääkotka (se valkopäinen ruskea lintu Light Beer -mainoksessa), joka syöksyi pari senttiä päiden yläpuolella hiuksia hipoen, sekä sylissä istunut/jalkojen päältä kävellyt korppikotka. Muuten paikka oli vähintäänkin arvelluttava, sillä linnut istuivat tolppien päässä, ketjulla jalastaan kiinni. :/
Kolmas eläinkokemus oli apinapuisto. Kientzheimin lähellä on metsäalue, jossa elää n. 280 apinaa. (mitä lie makakeja, en tiedä suomenkielistä nimeä) Itsestäni hauskinta oli tietenkin se, että apinoille sai syöttää popcornia. =) Sain tosin melkein sydärin kun yksi niistä nappasi käsivarresta kiinni, kun näytin vahingossa että mulla oli toisessa kädessä niitä lisää. Nauroivat muutkin ihmiset kun hyppäsin kaksi metriä ilmaan ja kirkaisin pelästyksestä. ;) Uskomattoman inhimillisen oloisia otuksia!
Iltapäivällä (sunnuntaina) Mittelbergheimiin, jossa oli viinijuhlat.
Viinitien loppu
Olen jäänyt melkoisesti jälkeen matkapäiväkirjassa, mutta ehkä se on vain positiivista. Koko ajan on ollut niin paljon kaikkea, ettei ole malttanut näpytellä kännykkää. (on se kuitenkin työläämpää kuin pc:llä)
Perjantaina edessä oli viinireitin päättäminen. Ajelimme etelään päin, Thanniin ja sieltä löysimme Route du Vinin Etelä-portin. Se oli sitten siinä. Suosittelen kyllä kaikille, todella kaunista seutua!
Matka jatkui ylös, kirjaimellisesti. Nousimme (autolla) Vogeesien korkeimmalle huipulle, Grand Ballonille (1424m). Näkymät olivat mielettömät, samoin tuuli. Kauaa paikalla ei shortseissa viihtynyt, joten jatkoimme eteenpäin, alaspäin, lämpimämpään.
Suuntasimme nyt pohjoiseen tarkoituksena tutustua muuhunkin kuin viinin. Kientzheimin läheltä löytyy vanha linna nimeltä chateau du Haut-Königsbourg. Ko. paikka on kunnostettu täysin 1900-luvun alussa ja on todella näyttävä! 2 tuntia vain hujahti kierrellessä ja ihastellessa lähes alkuperäiseen kuntoon restauroiduissa huoneissa. Varmasti yksi upeimmista missä itse olen ollut. Melkein jo pystyin kuvittelemaan itseni prinsessaksi. Tosin taisin menettää sen ainoankin mahdollisuuteni tulla sellaiseksi kun en lähtenyt partiolaisten juhla-jamboreelle Englantiin. Prinssi William oli nimittäin vieraillut suomalaisten leirissa...
Pienen hakemisen jälkeen löysimme yöpaikan lopulta Beblenheimista, joka oli viihtyisän lähiravintolan kanssa niin mukava, että päätimme jäädä samaan paikkaan kahdeksi yöksi.
Colmar
Torstai meni perinteisemmän turistimeiningin merkeissä, sillä suuntasimme Colmariin, Alsacen entisaikojen viinikaupan keskukseen. Matkalla pysähdyimme kuitenkin Niedermorschwihrissä, jossa sijaitsee Christine Ferberin konditoria. Tämä Christine valittiin vuonna 1998 Ranskan parhaaksi kondiittoriksi, ja hänen kättentyönsä tunnetaan ympäri maailmaa. (esim. Japanissa suosittu suklaa-banaani-appelsiinihillo) Ihana pieni liike täynnä taiturimaisia pieniä teoksia ja herkkuja.
Colmarissa käytimme päiväämme pyörien ympäri vanhaa keskustaa, sekä käymällä veneajelulla "Pikku Venetsiassa". Vaan eipä koira karvoistaan pääse, joten kävimme myös sivistämässä itseämme Alsacen viinikeskuksessa ja opimme taas lisää näistä ihanista viineistä.
Matkamme majoituspaikkaan kulki Husseren-les-Chateauxin läpi, ja siellä on myös Wine Doctorin suosittelema Kuentz-Bas. Emme voineet vastustaa kiusausta, vaan pysähdyimme maistelemaan. Ja taisi sitä jotain tarttua mukaankin... ;)
Yöpaikkamme oli tällä kertaa Obermorschwihrissä, erään pienen viinintuottajan takapihalla. Laitoimme telttamme sinne pystyyn ja ihmettelimme maailmanmenoa. Kyllä oli pieni kylä...
Jour de vins fins
En todellakaan osaa ranskaa, mutta jos otsikko on edes sinne päin, se kertoo keskiviikon tiivistettynä. Se oli nimittäin loistavien viinien päivä. Valitsimme tuottajat
Wine Doctorin suositusten perusteella
Aloitimme kierroksen Bergheimista, josta löytyy tuottaja nimeltä Marcel Deiss. Deiss on luomutuottaja, jonka viinien laadusta kertoo jotain se, että esimerkiksi sellaiset Helsingin ravintolat kuin Sundman's, Fishmarket ja Havis tarjoavat niitä. La Petit Maisonissa on kuulemma elokuussa kokonainen viikko omistettu heidän tuotteilleen. Täytyypi mennä katsastamaan. Deissiltä lähti todella hyvän esittelyn ja maistatuksen jälkeen mukaan 2 pulloa, joista toisen suositeltu säilytysaika on vähintään 10 vuotta... Kellään suosituksia viinikaappien suhteen?
Bergheimista suuntasimme Ribeauvilleen, tuottajalle nimeltä Trimbach. Kyseessä oli selvästi enemmän ammattilaisille suuntautunut talo, jota ei juuri pari nuorta suomalaisharrastajaa kiinnostanut. Viini oli kuitenkin hyvää, joten lunastimme yhden yksilön.
Seuraavaksi vuorossa oli päivän ehkä mielenkiintoisin vierailu, Riquewihrissä sijaitseva Hugel. Heillä meidät vastaanotti varsin nuori kundi (ensimmäinen arvio taisi olla 16-v) ja epäusko oli melkoinen. Kaverilta meni mm. yli vartti ennen kuin hän uskalsi katsoa meikäläistä silmiin puhuessaan! ;) Hän kuitenkin alkoi maistattamaan meillä viinejään (lopullinen määrä taisi olla ~15?) erittäin asiantuntevasti ja jouduin perumaan epäilykseni. Myöhemmin keskustelussa kävi ilmi, että hän olikin Hugelin viinisuvun 13. sukupolven edustaja. Saimme kertakaikkisen loistavaa palvelua ja mielettömän läpileikkauksen heidän tuotantoonsa. Paikka oli tyhjä pitkään, mistä johtunee tämä kohtelu. Saimme varmaan puolen tunnin ajan henk. koht. palvelua ennen kuin porukkaa alkoi lappamaan sisään kunnes pieni maistelutila oli aivan täynnä. Tämä vierailu päättyi 3 tarkkaan harkittuun yksilöön ja jouduimme muistuttamaan itseämme rajallisista lentokiloista...
Ennen lähtöämme vierailimme vielä paikallisessa "Varkaiden tornissa", joka toimii museona. Kylmät väreet kulkivat ennen kaikkea paikan kidutushuoneessa... Sen jälkeen oli mukavaa palata turvalliseen yöpaikkaan Ammerschwihriin.
Alsace
Luxista suuntasimme siis kohti Alsacea, tuota valkoviinin luvattua maata. Pienen kierroksen jälkeen löysimme itsemme Route de Vins d'Alsacen alkupisteestä, Marlenheimista. Kävimme maistamassa paikallisen Grand Crun (huippuluokan viinitarha) tuotoksia, ja ostimme yhden pullon mukaan. Peli on avattu. (työnantajalle kiitos kertyneistä lentomaileista, jotka mahdollistavat ylimääräiset matkatavarakilot kotiin tullessa)
Route de Vins kulkee siis Alsacen viinialueen läpi pieniä teitä pitkin, pikkuruisten, pittoreskien kylien läpi. Kyliä on muutaman kilometrin välein, joten tällä noin 180 km:n reitillä riittää nähtävää. Kylät ovat toinen toistaan viehättävämpiä! Ajelu- ja kävelyreittien jälkeen päädyimme loppujen lopuksi todella ihanaan yöpaikkaan,
Biblenhofiin (Soultz-les-Baines:ssa). Päätimme myös nauttia illallisen muiden vieraiden kanssa, ajatuksena kuulla muiden kokemuksista paikallisen ruuan ääressä. Paikallistaa ruokaa (loistavaa hapankaalia, makkaroita, juustoa ja tuulihattuja) saimme kyllä, mutta keskustelu jäi vähemmälle. Toisin kuin edellisessä paikassa, kaikki muut olivat nimittäin ranskankielisiä. Eivätkä osanneet englantia tai saksaa. Joten keskustelu oli varsin yksinkertaista, ja siihen osallistui meidän lisäksemme ~2 henkeä. No, mielenkiintoista oli silti! Ja paikka itsessään antoi anteeksi kaiken. :)
Tänään jatkoimme sitten matkaamme eteenpäin pitkin Route de Vins:ä, toivottavasti jaksamme seurata sitä loppuun asti. Pääasiassa olemme nauttineet rauhasta ja upeista maisemista. (kyllästyykö näihin kyliin koskaan??)
Illaksi ja yöksi jäimme Ammerschwihriin ja nautimme illallis-picniciä(tai pique-nique:ä; patonkia, pehmeää tuoretta vuohenjuustoa, juustokakkua ja paikallista valkoviiniä) pienen solisevan puron äärellä. Ja vaikkemme lintubongareita normaalisti olekaan, oli Suomessa harvinaisempi kattohaikara melko upea näky.
Kuvia täytyy laittaa myöhemmin, se on mobiilibloggauksessa niin hankalaa.
Luxemburg
Pari päivää takana Luxemburgissa, ja paljon kaikkea on nähty. Eilinen päivä meni keskustassa pyörien ja kenkäkauppoja koluten. (huonolla menestyksellä) Illalla kaupungin keskustassa oli mainiot jazz-festarit, joissa kävimme tutustumassa. Paljon pieniä esiintymislavoja eri teemoilla, ja aivan älyttömästi porukkaa. Ja vaikka musiikin laatu olikin kerrassaan mainio, tuli mieleeni usein eräs loistava espoolainen
orkesteri.
Tänään sunnuntaina kiertelimme keskustaa enemmän turistimeiningillä. Kävimme pyörimässä entisen puolustuslinnakkeen onkaloissa ja kävelemässä historiallisen "wenzel"-kävelyreitin. Kaunis kaupunki, ei voi muuta sanoa. Matka jatkuu eteenpäin taas huomenna, suunta kohti Alsacea.
Tähän mennessä kaikki hyvin, olemme muistaneet ajaa varovasti. (toim. huom.)
Reims ja paluu Luxiin
Reims näyttäytyi meille aamulla sateisena. Päivä oli siis kuin tehty sisäkierroksiin. Kävimme tutustumassa kaupungin upeaan goottityyliseen katedraaliin, joka teki kyllä vaikutuksen. En ole koskaan nähnyt niin yksityiskohtaisia, valtavia, lasimaalauksia. Ja niiden joukossa oleva Marc Chagallin teos oli piristävä poikkeus.
Kirkosta siirryimme maallisempien ilojen eli, yllätys yllätys, shampanjan pariin. Reimsissä on älyttömän paljon isoja taloja, ja valitsimme niistä Taittingerin. Upeat, entisen luostarin tiloihin rakennetut kellarit. Opin myös, että shampanjakellarissa kannattaa pysytellä ryhmän mukana eikä jäädä valokuvaamaan. Eksyminen on helppoa...
Iltapäivällä lähdimme kohti Luxia, pysähtyen matkalla vielä Verdunissa. 15000 valkoista ristiä rinteessä oli todella hiljennyttävä kokemus.
Illalla Luxissa kävimme syömässä vielä vinkeässä ravintolassa. Vinkeän siitä tekivät värikynät ja pöytäliina, johon sai piirtää.
