Taas mennään
Edellisestä postauksesta onkin kulunut jo jonkin aikaa, mutta pääsin kotiin (kohtuullisen) turvallisesti. Melkein kaikki tavaratkin selvisivät ajallaan kotiin, ainoastaan ostamani mango-laatikko tuli hieman myöhemmin, hajonneena ja muovipussissa. No, hyviä ne olivat silti.
Kotiintulon jälkeen olikin edessä hurja paluu todellisuuteen. Kaikki hommat rästissä, miljoona pikkuasiaa hoidettavana jne. Nyt kuitenkin hiukan helpottaa, ja aikataulu alkaa normalisoitumaan.
Viikonloppuna oli kaverin valmistujaiset. Aivan hullun hauskat! Porukkaa oli n. 40 sitsaamassa, ja kaikki ihan tosi hyvällä fiiliksellä. Oli kiva nähdä ihmisiä, joita ei ole aikoihin nähnyt. Sellaiset bileet mäkin haluan, bileet joissa näkee miten hauskaa vierailla on. No, katsotaan mihin päädytään. Alustavat suunnitelmat valmistujaisten suhteen on käynnissä, mutta kesä sotkee hiukan aikataulua. Ehkä sitten syksyllä. ;)
Tänään on
TKY:n järjestämä
Metro-tempaus, jonne ajattelin mennä. Omana aikanani ei ole tempausta ollut, vaan olen saanut lukea aiemmin järjestetyistä. Kivaa nähdä mitä on saatu aikaan. Hiukan hiljaista mainostus on omasta mielestäni ollut, olisin jotenkin odottanut valtavaa rummutusta asiasta. No, illalla näkee mitä se oikeasti sitten on.
Viimeinen päivä
Viimeinen päivä meneillään, illalla lähtö kohti kotia. Kotimatkaan menee n. 19 tuntia, ja aikaeron kanssa laskettuna olen reissussa melkein vuorokauden. Huh.
Eilen oltiin tosiaan paikallisten kontaktien kanssa liikeellä, käytiin hieman ostoksilla, sekä syömässä. Ruokapaikka oli fantastinen, mutta pahaksi onneksi unohdin käsiendesinfiointiaineen hotellille, eikä ravintolassa ollut edes saippuaa käsien pesua varten... Koska osaa ruuasta oli "pakko" syödä sormin, ei tilanne ollut paras mahdollinen. Lisäksi saimme melko tulista ruokaa, mitä olemme onnistunueet välttämään tähän saakka. Nyt olo on hieman epävakaa ja pidän sormia ristissä, että tämä on nopeasti ohimenevää, enkä joudu voimaan pahoin koko kotimatkaa... :/ Eilen koin myös reissun "dramaattisimman" tilanteen, kun koira juoksi automme alle. Kova huuto koirasta lähti, ja se huusi kohtuu pitkään, mutta nousi sitten jaloilleen ja juoksi takaisin. Kai se sitten selvisi tilanteesta ihan ok. Itse jäin vain miettimään sitä, että järkytyin kovasti tilanteesta, aivan toisin kuin siitä miten olen täällä nähnyt ihmisten elävän. Olenko jotenkin kovettanut itseni ihmisten kärsimykselle?
Työpuolella on meneillään todellinen viimeinen rutistus, kaikki yhteiset keskustelut pitää saada käytyä ennen kotiinpaluuta. Reissu antoi ja opetti paljon, itse ainakin olen huomattavasti viisaampi kuin ennen tänne tuloa!
Yleisenä yhteenvetona voisin sanoa, että reissu on opettanut paljon sekä itsestäni että muista. Kulttuurishokki oli paljon pienempi kuin odotin, mentaalivalmennus auttoi. :) Oikeastaan suurimmat ongelmat liittyivät henkilökohtaisiin suhteisiin, siihen miten ihmiset suhtautuvat asioihin eri vakavuudella, siihen miten asioista kommunikoidaan ja siihen millä tavoin asiat hoidetaan käytännössä. Mutta ensi kerralla tiedän niistäkin siis paremmin.
Mutta tärkeintä ehkä - mulle jäi kipinä tulla takaisin. Ehkä ensi kerralla kuitenkin valikoidussa matkaseurassa ja toisentyyppisellä ohjelmalla. Paljon jäi näkemättä.
Paikallisia nähtävyyksiä ja kaksi eurooppalaista ihmettä
Tänään oli vuorossa pieni sightseeingkierros. Kuljettajamme odotti meitä aamulla hotellilla ja lähdimme liikkeelle. Ensimmäinen pysäkki oli Gandhin memorial palace tms. Se oli kiinni ja aukeaisi vasta myöhemmin. Seuraava pysäkki oli paikallinen eläintarha. Kiinni oli sekin, aukeaisi puolitoista tuntia myöhemmin. Alkoi hieman jo epäilyttää, mutta sitten lähdimme kohti läheistä vuorta/kukkulaa, jonka huipulta olisi kuulemma upeat näkymät.
Kukkulan huipulle johti todella kapea ja minun mittakaavassani kuoppainen tie. Kuski tosin oli sitä mieltä, että tie on hyvässä kunnossa, mutta kaikkihan on suhteellista. Ohitustilanteet olivat mutkissa vuorenjyrkänteellä melko sydämetpysäyttäviä, mutta perille päästiin. Auto jätettiin kuskin kanssa parkkiin, ja lähdimme kollegani kanssa kiipeämään kohti huippua. Kävi ilmi, että huipulla asui pieni, erittäin köyhä yhdyskunta. Minulle selvisi viimeistään täällä myös se, että ko. paikka, tai moni muukaan, ei olisi se kaikkein eksoottisin Punessa. Eksoottisimmat taisivat sittenkin olla kaksi eurooppalaista ihmettä, minä ja kollegani. Ihmiset tuijottivat kovasti, lapset halusivat koskettaa meitä ja kaikki tulivat kyselemään mistä olemme kotoisin ja olemmeko ennen olleet Intiassa. Ja tottahan se kieltämättä on, ei täällä paljoa ole länsimaisia ihmisiä näkynyt. Kun tulimme takaisin huipulta, odotti meitä varsin kyseenalainen näkymät, kuskimme istui maassa renkaan vieressä vaihtamassa sitä... Hieman mietimme jo miten tässä käy, mutta äkkiä siitä päästiin liikkeelle ja eteenpäin.
Seuraava pysäkki oli paikallinen hindutemppeli. Seurasin opastamme ja tein kuten hänkin. (hän viittoili kovasti ja neuvoi miten pitää toimia) Kellon kilisyttäminen, almujen antaminen ja patsaalle kumartaminen oli vielä ihan ok, mutta kun hän kaatoi meille temppelissä olevasta kannusta jotain valkoista lientä kämmenelle ja kehoitti juomaan, tuli stoppi vastaan. Tähän asti kun ollaan selvitty ilman vatsaongelmia, en ajatellut niitä nytkään hankkia... En myöskään halunnut syödä jotain pieniä papanoita, enkä laittaa kasvojani vasten seinässä olevaa kuvaa. (Oppaamme taisi loukkaantua tästä hieman, koska kiertoajelumme loppui 2,5 tuntia suunniteltua aiemmin...) Oli erittäin mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset harjoittavat uskontoaan, mutta rehellisyyden nimessä on sanottava, että vaaleanpunaisen elefantin kumartelu menee hieman omasta elämänkatsomuksestani sivuun. (Tosiassa kyseessä oli siis tietenkin Ganesha, viisauden ja älykkyyden jumala, yksi hindulaisuuden tärkeimmistä ja kunnioitetuimmista jumalista)
Selvisimme myös lopulta Gandhi-museoon. Se oli kyllä ihan huijausta. Pääsimme puiston läpi palatsille, jossa yritin ottaa kuvaa seinästä. Vartijat tulivat kuitenkin samantien väliin ja homma jäi aikomukseksi. No, päätettiin mennä sisälle, eli piti ostaa pääsyliput. Sisäänpääsy olikin sitten ”hieman” porrastettu: Intian kansalaisille 5rp ja ulkomaalaisille 100rp. Kevyt 2000 % korotus! Itse ärsyynnyin siitä melkoisesti. Kyse ei ole suuresta rahasta (n. 2eur), mutta mielummin olisin sen rahan antanut rakennuksen lähellä pyöriville lapsille, kuin niille virkailijoille. Olisivat nyt edes muotoilleet sen jotenkin ”pakolliseksi lahjoitukseksi” tms. 100rp kun on erittäin suuri raha paikallisille... Ärsytys kasvoi edelleen kun pääsin sisälle ”näyttelyyn”. Eipä juuri minkään arvoinen. Seinillä oli huonolaatuisia kuvia ja piirustuksia, joiden alla lyhyitä tekstejä selittämässä tarinaa todella ylimalkaisesti. Näyttelyssä oletettiin että kaikki tietävät tasan tarkkaan minkä takia Gandhi on niin suuri kuin on, eikä taustoja selitetty lainkaan. Kerrottiin vain missä ja milloin hän oli matkustanut ja pitänyt puheita. Oma tietämykseni kyseisestä suurmiehestä perustuu yläaste/lukiotietoihin, ja olisi ollut mukava kuulla paikallisten näkemys asiaan... Mutta kun ei, niin ei.
Tämän jälkeen kuskimme toikin meidät jo hotellille, ja luvattu eläintarha jäi väliin. Illalla on tarkoitus mennä muutaman paikallisen kanssa hieman keskustaan ostostelemaan ja syömään. Toivottavasti viimein pääsisin lähietäisyydeltä näkemään, miten täkäläistä ruokaa kuuluu oikeasti syödä. ;)
Shopshopshopshopshop!!!
Jes, tänään päästiin shoppailemaan kaupungille. Hyvä keikka. Koska parhaat shoppailumaastot ovat jonkin matkan päässä hotellista, piti meidän hyödyntää riksaa. Samalla kävi myös ilmi, miksi näitä kolmipyöräisiä katettuja liikennevälineitä kutsutaan. Kyyti oli mielenkiintoista. Taidan olla jotenkin typertynyt koko kuumuudesta, koska täysin oman luonteeni vastaisesti istuin aivan rennosti välineen kyydissä, katselin muiden menoa ja otin valokuvia. Samaan aikaa saksalainen kollegani puristi rystyset valkoisina kaiteesta ja yritti huutaa kuskille että meillä ei ole kiire ja että hän pelkää. Kuskilta taisi jäädä kieltomuoto kuulematta, koska tuntui että vauhti vain kasvoi... ;) No, aina päästiin minne haluttiin ja varsiin kohtuullisella hinnallakin. (pisimmästä matkasta maksettiin n. 1,5eur)
Käytiin monissa monissa pienissä kaupoissa ja kaikkialla myyjät kävivät hyeenan lailla kimppuun ja yrittävät saada mukaan tavaraa. Ainoastaan kerran menin lankaan ja ostin jotain, mitä en oikeasti olisi tarvinnut. Myyjä vain osasi hommansa niin hyvin... "Halutuista" jutuista mukaan tarttui ennen kaikkea paljon silkkiä, sekä aivan ihana sari. Olin tänne tullessani sitä mieltä että minähän en saria osta, koska ei sille löydy käyttöä. No, peruinpa sanani. Ja taisin löytää veljen tuleviin häihin itselleni puvun. ;-) Vaate on todella kaunis, ja ommeltiin kaiken lisäksi minun mittojeni mukaiseksi. Puku on kokonaan silkkiä, ja maksoi kokonaisuudessaan n. 26euroa. Suomessa ei saisi edes niitä kankaita läheskään tuolla hinnalla!
Nyt kun pääsimme kävellen liikkeelle, näkyi myös köyhyys selvemmin. Sydän meinasi särkyä, kun pienet lapset tulivat kerjäämään. Yksi hellyyttävimmistä oli ehkä n. 7-vuotias poika, joka olisi välttämättä halunnut kiillottaa mun kengät. Ja jalassani oli neopreeni-sandaalit. "Madam, may I polish your shoes? Madam, I'm very good. Madam, I'm hungry. Madam, please let me polish your shoes." Mieli teki antaa kengät käsittelyyn kun poika tapitti suklaasilmillään... Mutta ei auta, vaikeuksia siitä vain seuraa jos antaa yhdelle pikkusormen... :(
Kieli on muuten yksi todella jännä juttu täällä. Koska Intiassa on käytössä niin monia eri kieliä, puhuvat intialaiset myös keskenään englantia. Eli porukka kyllä periaatteessa osaa kieltä - se on vain niin vaikeasti ymmärrettävissä! Huh, välillä tuntuu koomiselta kun luulee puhuvansa Simpsonien Abun kanssa, ja aivan jatkuvasti. Vakavasti ottaen, olisi jännä tietää miten englannin kieli on kehittynyt Intiassa itsekseen.
Illalla käytiin syömässä samassa mahtavassa ravintolassa kuin eilenkin. Eilen kävi nimittäin niin, että hostimme piti lähteä meidän kanssa illalliselle, viedä johonkin kivaan paikkaan jne. Mutta Murphyn laki iski, ja hänen autonsa hajosi kun olimme startanneet toimistolta. Onneksi hänen esimiehensä lähti pian meidän jälkeemme, ja saimme kyydin hotellille. Saimme häneltä myös vinkin läheiseen ravintolaan, joka osoittautui kerrassaan loistavaksi! Musta on tullut aivan intialaisen ruuan fani! Uskomatonta että niin upeaa ruokaa saa niin pilkkahinnalla...
Huomenna on tarkoitus lähteä kiertelämään lähialuetta paremmin, kuljettaja tulee noutamaan meidät hotellilta aamulla. Tällaiseen palveluun voisi vaikka tottua. 8) Täytyy vain toivoa, että huomenna olisi edes hieman viileämpää, tänään oli kuulemmat ollut päivällä +44'C... Kuumuuden johdannainen lienee myös se, että sähkökatkoja on tänään tullut normaaliakin enemmän. Eilen ja edellispäivänä niitä oli useampi, mutta tänään olen itse kokenut liioittelematta vähintään 10 katkosta. (Kiitos Amille vinkistä ottaa taskulamppu mukaan!)
Läheltä liippaa...
Hesarissa oli juttu suomalaisnaisesta, joka pidätettiin Mumbain kentällä. Sinäänsä juttu voisi mennä ohi kuten moni muukin, mutta... Nainen pidätettiin siis edellispäivänä Mumbain kentällä, jonne minäkin saavuin. Hän on 25-vuotias, niin kuin min... ei kun siis mä olen tietenkin 18-v, mutta voisin aivan hyvin olla 25... :-) Ehkä. Ja jotta homma ei kaatuisi tähän, hän on kotoisin Turusta(!!).
Voin kuitenkin vakuuttaa kaikille, että kyseessä en ole minä. En istu Intiassa vankilassa, enkä yrittänyt poistua maasta hasis-lastin kanssa. Eikä työni ennen tänne tuloa ole ollut ruotsinlaivalla. (en siis ole yrittänyt huijata olevani eräässä telekommuniukaatioyrityksessä, työskentelen siellä ihan oikeasti!) Ja tietääkseni vanhempani eivät myöskään suunnittele Intian matkaa, kuten tämän pidätetyn naisen.
Ei siis tarvitse ole huolissaan puolestani. ;-)
Yliopistokaupunki
Punesta itsestään sen verran, että kyseessä on todellinen koulutuskeskus. Täältä löytyy niin yliopistoja, collegeja, high schooleja, jne. Pari erillistä tytöille suunnattua teknillistä laitosta on myös sattunut silmiin. Eri kouluja on todella paljon, ja varmasti moneen makuun. Yksi mielenkiintoisimmista on varmasti "College of Agricultural Banking", ei tulisi heti mieleen että sellaisellekin on tarvetta.
Täällä ollessaan ei jotenkin millään usko, että maan koulutustaso olisi jotenkin matala. Erilaisia kouluja on joka kulman takana. Toisaalta, kyllä se köyhyyskin silti näkyy... Hauskin (voiko köyhyys olla hauskaa?!?) esimerkki tästä ovat moottoripyörät, jotka on lastattu aivan uskomattomalla tavalla. Ei ole mitenkään tavatonta että keskellä pahinta vilinää menee nelihenkinen perhe yhden moottoripyörän kyydissä. Täällä on jotenkin todella vaikea kuvitella sitä, maillaisen hulabaloon Britney Spears sai aikaa ajaessaan autoa vauva sylissä. (Oh my god!) Täällä niitä vauvoja on moottoripyörän kyydissä, äidin käsivarrella, eikä kenelläkään todellakaan ole edes kypäriä. Jos ei muuta, oppii täällä ainakin suhteellisuudentajua. :)
Uusia makuja
Yksi hienoimmista piirteistä Intiassa on se, että täällä pääsee kokemaan täysin uusia makuja - mikään ei maistu samalta kuin kotona. Olimme eilen syömässä paikallista ruokaa, ja vaikka ateriat näyttivät ulkoisesti samalta kuin Suomessa intialaisissa ravintoloissa, on maku aivan toisenlainen. Ilmeisesti mausteita ja raaka-aineita ei voi siirtää täysin. Myös vesi maistuu erilaiselta, vaikka se onkin pullovettä.
Veden käyttäminen on melko hankalaa. Tuttujen vinkkien parusteella en ole käyttänyt hanavettä muuten kuin suihkussa. Myös hampaat on tullut pestyä pullovedellä, mikä on melko kummalista. Hankalinta on kuitenkin suihkussa, kun pitää välttää veden joutumista suuhun. Asia jota ei tule juuri ajatelleeksi. Voi olla että ole yli-varoivainen, mutta mielummin niin kuin kroppa sekaisin. Ei millään haluaisi pilata aikaa täällä mahataudissa, puhumattakaan 19 tunnin kotimatkasta(!!!). Sormet ovat koko ajan ristissä mahan puolesta. Ja silti pitäisi juoda koko ajan ettei pääsisi kuivumaan. Onneksi täällä olla koko ajan toimistohengetär paikalla, joka tuo uutta vettä/teetä/mehua sisään kun lasi tyhjenee.
Uusien makujen lisäksi uutta ovat myös hajut. Koko paikka, niin ulkona kuin sisälläkin haisee/tuoksuu täysin erilaiselta. Välillä kyse on ruuasta, välillä kasvillisuudesta, ja välillä, hmm, jätteistä. Vaikka ihmiset näkee lakaisevan ja siivoavan paikkoja, ei se paljoa auta kun samaan aikaan porukka heittää esim. auton ikkunasta kamaa ulos. Likaisuus näkyy myös siinä, että hiekkaa ja pölyä on aivan joka paikassa. Niinpä oikeastaan onkin uskomatonta, miten paikalliset ihmiset, erityisesti naiset, ovat jatkuvasti niin siististi (puhtaasti) pukeutuneita.
Työnteko on melko rankkaa tässä ilmastossa. Tässä toimistossa missä me olemme, ei ole ilmastointia, vaan pelkät kattotuulettimet. Ja valitettavasti niillä ei pääse kovin pitkälle. Tänään kuulin, että nyt on meneillään kaikkein kuumin kausi, joten ei mikään ihme että pohjoisen Suomen tytöllä on rankkaa. Jopa paikalliset sanovat että nyt on aivan liian kuuma. Faktahan on, että naiset eivät hikoile, mutta tämän asian suhteen on täytynyt tehdä tarkistuksia... Ehkä tämä fakta pätee vain tietyillä leveyspiireillä. ;-)
Iltaa ja viileyttä odotellessa...
Intia, oh baby jeah!
Perille päästiin, uuvuttavan lennon jälkeen. Niin kuin minä olen aina hehkuttanut olevani hyvä nukkumaan, tuli raja vastaan koneessa. Paljoakaan ei tullut silmiä ummistettua. Nyt alkaakin nukkumatti kutsua, mutta pikainen väliselvitys huonolla internetyhteydellä.
Saavuin siis Mumbaihin aamulla aikaisin ja kentällä oli vastassa kuski, joka kuljetti mut Puneen. Heti koneesta ulos tultaessa vastaan iski tukahduttava lämpö, vaikka kello ei ollut edes kahdeksan aamulla. Jopa paikallisten mukaan nyt on todella kuuma…
Automatka Puneen oli kokemus. 170 km matkaan kului melkein neljä tuntia ja siinä ajassa ehti nähdä yhtä sun toista. Liikenne on aivan uskomatonta. Kaistoja ei ole, vaan kaikki ajavat missä mahtuvat. Ja tööttäävät herkeämättä. Jossain kohdin katuun oli piirretty kaistaviivoja, mutta se ei tuntunut haittaavan kuskeja lainkaan. Jos auto mahtui johonkin väliin, se myös ajettiin siihen. Jos tuntui siltä, ettei auto mahtunut, viittoiltiin kädellä ja yritettiin siten saada toiset sivummalle. Jopa poliisi toimi näin. (Vaikka oli pillit päällä. Sillä ei juuri ollut vaikutusta mihinkään…) Onneksi ei täytynyt itse ajaa.
Löysin kuitenkin uusia puolia itsestäni. Olen yleensä melkoinen hermoilija pelkääjän paikalla, mutta nyt olen onnistunut psyykkaamaan itseni etukäteen uusiin kokemuksiin, että olen ottanut nämä sekopäiset autoilutkin ihan rennosti. Saksalainen kollega sen sijaan on aivan hajalla, puristaa penkkiä rystyset valkoisina.
Joka paikassa on samanlaisin mustia pikkuautoja ja katettu kolmipyöräisiä mopoja (joita ihmiset ajavat paljain jaloin). Tai miksi niitä sitten kutsuikaan. Yleisesti ottaen autot ovat paljon hienompia kuin odotin. Jos bussit ja kuormurit poistaisi katukuvasta, olisi taso vähintään samaa luokkaa kuin Suomessa.
Kadunvarret olivat surullista katsottavaa. Suoraan sanottuna paskaa joka paikassa, hökkelikyliä kilometreittäin, suuria kontrasteja. Keskellä köyhyyttä mainostetaan uusimpia flatscreenejä jne. Naiset ovat kaikki todella kauniisti pukeutuneita. Kaikilla on päällään värikäs, upea sari.
Hotellini on ihan ok. Kun saavuin, tuotiin minulle tervetuliaisdrinkki ja miehet univormuissa ottivat matkatavarat hoitaakseen. Myöhemmin sain vielä huoneeseen hedelmäkorin ja keksejä. Nice. Kaikki sekä hotellilla että hotellin ulkopuolella puhuttelevat minua ”madamiksi”, kuulostaa hiukan hassulta tottumattomaan korvaan…
Itse työpäivä oli rankka. Kävin nopeasti huoneessa ja jatkoin matkaa toimistolle. Siellä oli jäljellä vielä kolme haastattelusessiota, joista ensimmäisen jälkeen mulle suositeltiin että kävisin lepäämässä vierashuoneessa ennen seuraavaa. ;-) Tunnin päikkärit tekivät ihmeitä ja loppupäivä meni varsin kevyesti. Töitä paiskittiin myöhään, toimistolta päästiin lähtemään vasta yhdeksän aikaan. Käytiin syömässä nopeasti hotellin ravintolassa paikallisia herkkuja ja sitten huoneeseen nukkumaan.
Huomenna kuitenkin taas uusi päivä, jota odotan innolla, olen imenyt tunnelmaa itseeni innokkaasti. Upea ja mielenkiintoinen paikka!
Minijäniksiä ja homejuustokylpy
Intian matka ei ole vielä alkanut, mutta kyllä tämä UK:kin näköjään tarjoaa elämyksiä. Yövyin kaukana kaikista muista workshopin osallistujista, joten kun muut lähtivät oluelle ja syömään, piti mun keksiä omaa viihdykettä. Onneksi hotellilla oli uimaosasto, jonne suuntasin työpäivän jälkeen.
Alku sujui ihan hyvin, vesi altaassa oli lämmintä, eikä siellä ollut tungosta. Päätin mennä testaamaan paikallisen saunan. Siis kyllä, siellä oli sauna sekä steamroom, erikseen. Menin tietenkin saunaan, jossa kyltin mukaan luvattiin olevan 85-100’C. Joopa joo… ”Ihan” ei päästy siihen. Saunan ulkopuolella oli pitkä lista (A3 pienillä kirjaimilla) asioista jotka tulee ottaa huomioon saunaan mentäessä, sekä lista saunomisen haittavaikutuksista. Haluaisin nähdä sen, joka jaksaa ko. listan lukea…
Sisällä saunassa oli kaikkea kivaa, mm. tiimalasi jolla pystyi varmistamaan ettei vain viivy liian pitkään. Samaten siellä oli nappi, jota painamalla piti saada löylyä. Nappia piti painaa vihreän valon palaessa. Muuten hyvä, mutta vihreä valo ei syttynyt kertaakaan mun läsnäolon aikana…
Koska ”saunassa” oli niin kylmä, päätin testata höyryhuoneen. Kaikeksi yllätykseksi, se oli varsin kuuma, lähes saunatasoa. Tajusin myös, miksi näissä höyryhuoneissa käytetään yleensä eri tuoksuja (eukalyptus tms.). Tuolla ei sellaista nimittäin ollut ja haju oli melko tympeä…
Saunan lähettyvillä oli monta kylttiä, joissa luki, että ihmisten pitää käydä suihkussa ennen uimaan menoa. Jonkun olisi pitänyt sanoa myös, että ennen saunaa pitäisi käydä suihkussa – kloorin tuoksu oli huumaava!
Viimeisenä rentoutuksena ajattelin mennä poreammeeseen. Kaikki vaikutti alkuun tosi hyvältä, sain altaan yksin itselleni, vesi oli kuumaa jne. Sitten käynnistin kuplat – haju oli käsittämätön. Kyllä, aivan selkeästi Aurajuustoa! Business-idea innokkaille: (taatusti) eksoottisia tuoksuja poreammeeseen. Uh, not for me...Kaikesta huolimatta virkistyneenä lähdin kävelylle – ja tietenkin väärään suuntaa. Tarkoitus oli mennä kylälle katselemaan paikkoja, mutta löysinkin itseni keskeltä metsää. Mutta mitä sieltä löytyikään: aivan valtava määrä minijäniksiä! Ensin luulin niiden olevan jäniksenpoikasia (söpöö!), mutta kun niitä alkoi säntäillä joka paikassa edes takaisin, luovuin ajatuksesta ja totesin että Englannissa nyt vain on kääpiöjäniksiä. Aivan huippuja!
Reissuun!
Kivaa, tänään on tarkoitus lähteä työmatkalle hiukan pidemmän kaavan mukaan. Niin ajallisesti kuin matkallisestikin. Lähden muutaman tunnin päästä ensin kohti Iso-Britanniaa, jossa viivyn workshopissa keskiviikkoiltapäivään asti. Keskiviikkona starttaankin sitten kohti Intiaa!
Aika huimaa, itse kun en ole ollut koskaan edes Euroopan ulkopuolella. Intia saattaa olla melkoinen kokemus. En myönnä jännitäväni, mutta viime aikojen unet ovat kyllä viestineet ihan muuta. Olen hävittänyt kertaalleen lentolippuni, joutunut syöksylentokoneeseen, sekä saanut itämaisen vatsapöpön. Eli kaikki on koettu jo etukäteen. ;-)
Nyt pitäisi kaiken olla kuitenkin kunnossa, kamat suurin piirtein pakattuna jne. Tänään sain myös passini takaisin ja viisumin sen mukana - hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. 8) Hiukan pisti jo jännittämään ehtiikö se ajoissa, mutta jäihän tässä monta tuntia pelivaraa.
Tarkoitus on pääasiassa seurata ja imeä kaikki olemassa oleva tieto yhdestä meneillään olevasta pilottiprojektista, jotta voisin arvioida sen hyödyllisyyttä ja sopivuutta laajempaa käyttöön. Ja onnistuessaan se pitäisi sitten toteuttaa (tai luoda lähinnä edellytykset) koko systeemi globaalissa mittakaavassa. Tosi mielenkiintoinen juttu, toivottavasti se on käytännössä yhtä hyvä kuin paperilla.
Suuntana Intiassa on Pune, n. 170km Mumbaista kaakkoon. Kohtuu iso kaupunkin (Intiankin mittakaavassa), ilmeisesti jonkinlainen teknologiakeskus. Toivottavasti viikonlopun aikana ehtisi hiukan kiertelemään ympäriinsä.
Takaisin on tarkoitus tulla tiistaina, eli älyttömän pitkä matka ei ole kyseessä. Reissua lyhentää hiukan se, että mulla on todistustenjakotilaisuus ensi viikon keskiviikkona ja siihen mennessä pitäisi ehtiä kotiin. Yritän kirjoitella mahdollisuuksien mukaan Intian kokemuksista tänne, mutta en tiedä vielä kuin usein pääsen kiinni verkkoon.
