Friday, December 29, 2006

Vuosi takana

Nonni, vuosi alkaa olla takana. Tai pari päivää on vielä edessä, mutta koska ne menevät isän 60-vuotisjuhlien merkeissä, on katsaus tähän vuoteen syytä tehdä nyt. Jos ihan rehellisiä ollaan, olisi koko katsaus jäänyt tekemättä ellei Outi siitä olisi kirjoittanut...

Ensin ajattelin, ettei tänä vuonna ole tapahtunut juuri mitään, mutta tarkemmin ajatellen minähän kävin läpi varsin suuren muutoksen. Suurin yksittäinen tapahtuma on tietenkin diplomityön saattaminen loppuun ja sitä seurannut valmistuminen. (tapahtui blogin mukaan huhtikuun 25.) Ennen tuota valmistumista aloitin myös ensimmäisen oikean työni, siis ihan kokopäiväisen ja vakituisen. Se vaikutti, ja vaikuttaa edelleen, varmasti eniten jokapäiväiseen elämääni. Nyt ei ole enään paluuta, tätä se on seuraavat (ainakin) 40 vuotta. Ja onhan muutos ollut valtaisa, olen siirtynyt opiskelijan epäsäännöllisestä elämänrytmistä varsin säännölliseen sellaiseen, aamulla töihin, illalla kotiin. Toki vaihtelua on (olenhan matkustellutkin melko paljon, tai ainakin kauas), mutta periaatteessa noin.

Loistava muutos tuossa valmistumisessa ja työnteon aloittamisessa on se, että kun tulee kotiin, on todellakin vapaalla. Saa tehdä ihan mitä vain! Itselläni se on näkynyt, positiivista kyllä, säännöllisen urheilun aloittamisella uudestaan. Syksy meni verkkaisesta, mutta kävin kuitenkin vähintään kerran viikossa jossain (se on paljon minulle), ja nyt uuden kevään koittaessa on tarkoitus pistää paremmaksi ja tehdä jotain vähintään kaksi kertaa viikossa.

Tämä vuoden aikana on tullut nähtyä maailmaa myös melko paljon. Takana on 10 kuukautta ensimmäisessä työssä, ja olen sen merkeissä käynyt Intiassa, Kiinassa, Singaporessa, Iso-Britanniassa ja Saksassa. Lisäksi kävimme myös Kroatiassa ehkä hieman surullisen kuuluisalla purjehdusreissullamme. On ollut hienoa päästä tutustumaan uusiin kulttuureihin ja näkemään ah niin erilaisia paikkoja. Ja kyllä sitä on itsestäänkin ja Suomesta oppinut noiden reissujen aikana.

Työnteko toi tullessaan myös kesäloman, ihan oikean sellaisen. Ja se taas muistutti kokopäiväisen työnteon hyvistä puolista. Kesästä ja vapaa-ajasta on myös ihan pakko mainita se, että onnistuin tiputtamaan tasoitukseni 36:een. Vihdoinkin. :)

Kaiken kaikkiaan vuosi 2006 oli onnistunut, saavutusten täyttämä. Ensi vuodelle on odotettavissa kaikenlaista, mutta niistä sitten vuoden kuluessa. Nyt lähden viimeistelemään tätä vuotta.
Oikein Onnellista Uutta Vuotta itse kullekin!

Friday, December 22, 2006

Hyvää Joulua!

Vuosi alkaa olla pikku hiljaa pulkassa ja on aika siirtyä kotiin rauhoittumaan. Varsinaisen vuoden summauksen taidan tehdä vasta viikon päästä - nyt keskityn jouluun täysillä. Suunnitelmissa on syödä paljon kinkkua ja muita herkkuja sekä rentoutua oikein olan takaa. Siihen joulu on parasta aikaa!

Oikein rentouttavaa ja ihanaa joulua kaikille!!

Tuesday, December 19, 2006

Jouluillallinen

Oltiin eilen perinteisellä jouluillallisella. Perinteinen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että se on joulunalusviikolla ja paikkana on joku kiva paikka, jonne ei ehkä normaalisti tulisi mentyä. Tänä vuonna paikaksi valittiin japanilainen Yume. Aivan fantastinen paikka! Sushi sai aivan uuden merkityksen, en ole eläissäni syönyt niin pehmeää ja hyvää kalaa. Palaset aivan sulivat suuhun!

Uusia makuelämyksiä tuli muutenkin, yhtenä erityisenä mainintana lentokalan mäti. Valitsimme erityisen menun, jossa pääsimme maistelemaan paljon erilaisia makuja ja valinta oli loistava! Paljon pieniä paloja, joista tuli kyllä vähintäänkin täyteen...

Toinen mainitsemisen arvoinen asia paikassa on ympäristö/sisustus. He itse kutsuvat paikkaa ”japanilaiseksi puutarhaksi keskellä Helsinkiä”. Itse en nyt ehkä käyttäisi sanaa puutarha, mutta muuten paikka oli erittäin viehättävä, tyylikäs ja tasapainoinen. Keskittymistä herpaannuttivat välillä oikeastaan ainoastaan muut ravintolavieraat laulamalla, mm. epävireistä Helan Gåria (”Siis kyllä Marskin ryyppy ja tämä laulu kuuluvat japanilaiseen kulttuuriin!!”), sekä hiljainen taustamusiikkina soinut Twin Peaksin tunnusmusiikki. (tuli ainakin kolme kertaa illan aikana)

Pakko myös mainita, että bongasimme aikamoisen pinon julkkiksia illan aikana ravintolasta. (ilmeisesti maanantai-ilta on sopivan rauhallinen) Syömässä kanssamme (ei kuitenkaan samassa pöydässä) olivat mm. Keith "Keke" Armstrong (ei siis Neil, joka kävi kuussa), Marja Tiura, Päivi Storgård, Esko Aho sekä sokerina pohjalla J. Karjalainen. Tai näin ainakin uskomme. ;)

Kaiken kaikkiaan suosittelen ravintolaa erittäin lämpimästi. (mielipide ei siis johdu julkkiksista) Hintataso on hiukan turhan korkea, mutta arkipäivän satunnaisena luksuksena toimii kerrassaan loistavasti! :)

Tuesday, December 12, 2006

Shopshop

Kaikki sanovat että Singapore on shoppailijan paratiisi, ja oikeassa ovat. Vietimme eilisen illan töiden jälkeen kuuluisalla ostoskadulla Orchad Roadilla, eikä tylsää ollut. Oman mausteensa koko paikkaan tuo ympäristö: todella näyttäviä joulukoristeita ja - valoja joka paikassa. Jotenkin tulee kuitenkin hassu olo, kun paikka on koristeltu jouluiseksi ja ulkona on +30 astetta. Oma käsitykseni joulusta kun on hieman toisenlainen... Kun juttelin joulusta paikallisen ystäväni kanssa, hän kommentoi että joulu ei ole täällä mikään erityinen juhla, vaan ainoastaan syy shoppailla. Mutta ei lainkaan pahoitellut tätä. ;)

Kaupunki on todella tehnyt vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Harmi että aikani on todella rajallinen täällä, enkä juurikaan ehtinyt ympärilleni katsomaan. Onneksi palaan kuitenkin takaisin jo tammikuussa, ja toivottavasti hieman paremmalla ajalla.

Kotimatka on nälkävuotta pidempi, mutta ihanaa kuitenkin palata Suomeen.

Monday, December 11, 2006

Singaporessa

Voi mikä muutos! Eilen Pekingin pakkasessa saasteiden keskellä, tänään Singaporessa melkein 30 asteen lämmössä putipuhtaassa kaupungissa. Aikamoinen muutos. Voitte kuvitella mitä tapahtui kun lähdin Pekingistä hytisten ja pakkasin itseni vaatteilla, ja sitten astuin ulos koneesta n. 7 tuntia myöhemmin yli 30 astetta lämpimämmässä paikassa. Joo, ei ollut pukeutuminen "ihan" kohdallaan.

Ensivaikutelma paikasta on - wow! Todella siistiä ja tyylikästä joka puolella. Paikka on toisaalta eksoottinen ja erilainen, toisaalta todella länsimainen ja tuttu. Tuskin maltan odottaa että pääsen tutustumaan paikkaan tarkemmin!

Sunday, December 10, 2006

Turistikierros

Sunnuntaina ehdin kiertelemään pikaisesti nähtävyyksiä. Koska lento kohti Singaporea lähti klo 16, ei aikaa ollut kuin muutama tunti, ja aika piti käyttää tehokkaasti. Kun paikkoja piti priorisoida, nousivat listan kärkeen itseoikeutetusti Tiananmenin aukio ja Kielletty kaupunki.

Sinäänsä Tiananmen ei tosiaan ole kuin aukio, mutta se vain on 'must see' -paikka. Sovimme kaverin kanssa treffit aukiolle (Tosi fiksua. Mikä on todennäköisyys törmätä johonkin henkilöön paikassa, johon mahtuu 1.000.000 ihmistä kerrallaan, ja joka vilisee jatkuvasti turisteja ja muuta porukkaa??), mutta itse olin hiukan etuajassa ja hän taas myöhässä ja sain alkuun tutkia aluetta itsekseni. Kovin pitkään en kuitenkaan ehtinyt yksin kävelemään alueella, kun juttelemaan tuli jo paikallinen tyttö, Linda. Alun perinteisten juttujen ("Oh, where are you from? Oh, you are so white and beautiful!") jälkeen hän antoi täydellisen 10 minuutin opastuksen aukioon sekä sitä ympäröiviin rakennuksiin ja monumentteihin. Kerrassaan loistavaa! Linda kertoi mm. vallankumouksen muistomerkeistä ja parlamenttitalosta yms., mutta ei sanallakaan maininnut taannoisia surullisia tapahtumia. Silmissä silti melkein jo näki aukiolle vyöryvät tankit. Kaikkea ei vain voi koskaan ymmärtää.

Pienen kännykkäsuunnistuksen jälkeen löysin myös kaverini ja suuntasimme kohti Kiellettyä kaupunkia, keisarin taannoista asuinsijaa. Aivan mielettömiä rakennuksia! Yksityiskohdissa ei oltu säästelty, vaan joka paikassa oli pieniä koristuksia ja kultakirjailuja. Ainoa negatiivinen asia oli, että englannin kielistä opastusta ei ollut juuri tarjolla ja moni asia meni ohi. Aivan upea alue kuitenkin. Pohdimme miten joku ihminen (vaikka jumalaan verrattava keisari taisi olla) voi saavuttaa sellaisen aseman, että hänelle rakennetaan tälläiset puitteet. Esimerkkejä on toki muissakin kulttuureissa, mutta omaan maailmankatsomukseen moinen henkilöpalvonta ei oikein istu.

Kielletyn kaupungin jälkeen (sinne pitää kyllä palata uudestaan, paljon jäi näkemättä) pitikin jo oikeastaan suunnata kohti lentokenttää ja Singaporea. Singapore Airlines tarjosi pari uutta kokemusta, joten päätin muutaman rivin kirjoittaa heistäkin. Vaikka olenkin Finnairin kannattaja, täytyy myöntää että nämä kyllä hoitivat hommansa kerrassaan erinomaisesti! Henkilökunta oli todella kohteliasta ja mukavaa, ja palvelu pelasi. Erityisesti ruoka tarjosi hauskan yllätyksen, kaiken paikallisen muonan keskeltä löytyi nimittäin "Midnight Sun Finnish butter"! Tuli melkein isänmaallinen olo kun levitti sämpyläänsä Valion voita lähes toisella puolella maailmaa. :)

Kiinan muuri ja korealainen illallinen

Lauantaina käytiin Kiinan muurilla. Emme menneet ihan Pekingiä lähinnä olevaan pätkään, vaan hieman kauemmaksi paikkaan, jossa ei ollut niin paljon turisteja. (vaikkei nyt mikään high season olekaan...) On se kyllä vaikuttava paikka. Uskomatonta ajatella, että ihmiset ovat sen käsin rakentaneet, sen verran massiivinen rakennelma se on. Ja mehän näimme vain pienen pätkän siitä. Kaikkialla rahastettiin parhaan kyvyn mukaan, mutta toisaalta summat olivat länsimaalaisittain sen verran alhaisia, että niihin taipui. Ja pitäähän muurin rakentanutta kansaa jollain tasolla tukea.

Hauska yksityiskohta oli paluumatka / alastulo muurilta (joka on siis rakennetty melko korkealle). Se nimittäin tapahtui liukuen yhden hengen kelkalla alas metallikourua pitkin. Täysin turisteille suunnattu juttu, mutta ah niin hauska! Ensi kerralla uskallan sitten ehkä mennä hiukan kovempaa. ;)

Muurin jälkeen menimme paikalliseen "kojutavarataloon", Yashowhun. Kyseessä siis suuri monikerroksinen rakennus, joka on täynnä pieniä kojuja joissa myydään kaikkea mahdollista. Länsimaalaisillehan se on suunnattu, mutta paljon kaikkea kivaa. Hinnat olivat aivan yläkanttiin, mutta tinkimisellä päästiin edes kohtuullisiin summiin paikallisittain. Lähtökohtana on nimittäin se, että mistään ei pidä maksaa kuin korkeintaan neljäsosa pyydetystä. Aika hauskaa pelaamista. Mukaan tarttuikin jos jonkinlaista tekstiiliä, ne olivat erityisen hienoja ja edullisia. Elektroniikkaan ei tullut mieleenkään koskea, tai "merkkivaatteisiin". Vaikeaa täältä on mitään aitoa löytää.

Illalla kävimme syömässä korealaisessa barbeque-mestassa. Äkkiseltään kuulostaa kovin tavalliselta ja itsekin mietin miksi pitää mennä korealaiseen paikkaan, kun kiinalaistakaan ei olla paljoa syöty. Paikan päällä kuitenkin ymmärsin. Kaikki ruoka mikä tilattiin oli raakaa. Keskellä pöytää oli iso hiilisanko, jonka päällä olevalla ritilällä kaikki ruoka kypsytettiin. Itse ei mitään tarvinnut tehdä, vaan meillä oli koko ajan oma kokki/tarjoilija asettelemassa ruokia kypsymään ja sieltä lautaselle oikeaan aikaan. Lihoja, kaloja ja äyriäisiä oli omat setit, sekä lisäksi erilaisia vihanneksia ja paljon kastikkeita joihin ruokaa dipattiin. Aivan uskomattoman hauskaa! Ruoka kypsyi pikkuhiljaa, joten ei tullut ahmimisfiilistä, vaan sitä vain naposteli pikku hiljaa kaikkea hyvää. Namnamnam!

Friday, December 08, 2006

Töitä ja hierontaa

Eilinen päivä meni oikeastaan kokonaisuudessaan töiden parissa. Melko hassua seurata keskustelua joka käydään kiinaksi, siitä kun ei tajua yhtään mitään. Ei yhtä ainoaa tutun kuuloista sanaa.

Kävin illalla töiden jälkeen sovittamassa pukua ja siitä tulee hienoa. :) Uskomatonta miten nopeasti se tapahtuu, vuorokausi kankaan valitsemisen ja mallin hahmottamisen jälkeen päällä on viimeistelyä vaille oleva asu! Vain pieniä muutoksia tehtiin ja varmistettiin lahkeiden ja hihojen pituudet. Tänään käyn hakemassa sen pois.

Päivän varsinainen kohokohta oli kuitenkin hieroja. Uskomattoman kaunis paikka! Sain päälleni erillisen paidan ja housut, ja varsinainen hieronta tapahtui kankaan ja pyyhkeen läpi. Eli hiukan eri tyyliin kuin Suomessa. Oli kuitenkin oikein rentouttavaa, ja tunnin hieronta n. 10 eurolla on varsin kohtuullinen hinta. Varsinkin kun sisältyy iltapala.

Joo, kyllä tähän teetettyjen pukujen ja hieronnan elämään voisi tottuakin.

Thursday, December 07, 2006

Uusi aamu

Uusi aamu alkoi mitä loistavimmin, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Kollegani, joka on käynyt Pekingissä usein, sanoi ettei ole ennen nähnyt näin kirkasta aamua. Harmi että koko päivä vietetään sisätiloissa töitä tehden... Hotellin aamiainen oli monipuolisin mitä olen nähnyt, kuin olisi kulkenut maailman ympäri.

Eilinen thai-hieronta jäi väliin, koska väsähdin täysin ja meninkin nukkumaan ajoissa. Puolipaikallainen kaverini tarjoutui kyllä jättämään suurlähettilään itsenäisyysjuhlat kesken lähteäkseen sinne, mutta sänky houkutteli enemmän. Jet lag yritti iskeä päälle, ja heräsin ensin puolilta öin, ja sen jälkeen uudestaan yhdeltä - täysin pirteänä. En kuitenkaan suostunut antamaan periksi, vaan pidin silmäni tiukasti kiinni ja onnistuin kuin onnistuinkin nukahtamaan molemmilla kerroilla uudestaan.
Anna - Jet lag, 1-0.

Hieronnan sijaan kävin eilen räätälillä! Kivaa. Sain valita valtavasta valikoimasta ensin kankaan, ja sitten selasin katalogeista sopivan mallin, jonka räätäli hahmottelin paperille muutostoiveideni mukaan. Sitten vain mitat (ihan kaikki ja todella tarkasti) ja homma selvä. Tänään menen sovittamaan ja lauantaina valmis. Not bad.

Emme ehtineet kiertelemään mitään nähtävyyksiä, lauantai on reissun turistipäivä. Liikenne ja kadut ovat kuitenkin tulleet tutuiksi. Liikenne on kaaottisen järjestäytynyttä. Ihmiset puskevat mihin väliin pääsevät, mutta erona Intiaan on se, että autot ja muut noudattelevat kuitenkin kaistoja. Pyöräily vaikuttaa minusta melkoiselta itsemurhalta, mutta yrittäjiä riittää.

Länsimaisuus valtaa selkeästi alaa, ja aika paljon näkee kylttejä, joissa on englanninkielinen nimi kiinankielisen alla. Valotauluja on joka puolella ja isot kyltit hallitsevat katukuvaa. Täällä se näyttää eksoottiselta (kiinalainen merkistö), mutta koto-Suomessa todennäköisesti inhoaisin sitä. Odotan lauantaita ja nähtävyyksiä oikein tosissani!

Wednesday, December 06, 2006

Perillä Pekingissä

Perille päästiin. Lento meni ihan kohtuullisesti, vaikkei juuri tullutkaan nukuttua. Onneksi mukana oli silmälaput ja korvatulpat ja sain eristettyä itseni muusta maailmasta. Ja täytyy taas todeta että jos johonkin voi luottaa, niin suomalaisiin känniääliöihin. Muu matkustamo sai jälleen kerran nauttia älyllisestä, kovaäänisestä ja sammaltavasta keskustelusta...

Itse Pekingiin en ole päässyt vielä tutustumaan, vaan kokemukset perustuvat taksien ikkunoista avautuneisiin näkymiin. Toivottavasti ehdimme vielä tänään edes pikaisesti nähtävyyksien luo. Paljon korkeita rakennuksia.

Synkkää on. Ensin ajattelin että onpa täällä aamusumua, mutta luulenpa ettei tämä "sumu" täältä niin vain katoa. Ilmanlaatu on todella heikko, sen tuntee jopa sisätiloissa.
Hiukan yllättävää on myös taksikuskien täydellinen englanninkielettömyys. Täällä ei todella pärjää ilman että pystyy joko osoittamaan kartasta paikan kuskille, tai saamaan jonkun englanninkielisen henkilön kirjoittamaan osoitteen paperille kiinan merkistöllä. Onneksi hotellilta sai oppaan, jossa on kaikkien päänähtävyyksien kuvat ja kiinankieliset nimet. :)

Illalla on tarkoitus mennä rentoutumaan kylpylään, tiedossa rentouttavaa thai-hierontaa. Ihanaa! :)

Tuesday, December 05, 2006

Matkaan

Nonni, nyt on lähtö sitten edessä. Tänään myöhemmin vievät sinivalkoiset siivet minut kauaksi itään, Kiinan kansantasavallan pääkaupunkiin Pekingiin. Matkan kesto on hieman hankala, sillä lähden alkuillasta (jolloin ei vielä väsytä) ja saavun 7,5 tuntia lähdön jälkeen (toivottavasti) perille, kellon ollessa aikainen aamu. Eli yöunet saattavat jäädä niukoiksi.

Tiedossa melko tiukka työrupeama, hommia aamusta iltaan. Onneksi välissä on kuitenkin viikonloppu, jolloin ehditään katselemaan ympärille. Hauskaa on myös se, että Pekingissä asuu kaveri, joka muutti sinne töihin reilu kuukausi sitten. Lähes natiivi siis opastamassa. :)

Toivottavasti ehdin kirjoittelemaan reissun aikana, täysin uusi kulttuuri taas edessä. Mielenkiintoista!